Apteekkineuvos Marcus Olli on Seuran kirjaston (Liisankatu 16 A,
Helsinki) vieraana kirjailijatapaamisessa tiistaina 25.3. klo 17–18. Marcus Ollin kirja Menetetyt apteekit. Luovutetun alueen lääkehuolto keskiajalta vuoteen 1945 (2010) on ostettavissa tässä tilaisuudessa edulliseen hintaan 20 €.
Tervetuloa kyselemään ja keskustelemaan apteekeista ja apteekkareista!
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Puheenjohtaja Teppo Ylitalon puhe Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät järjestetään tänä vuonna 37. kertaa. Jälleen kerran olemme saaneet saapua Savoon. Sukututkijoille ei varmasti tarvitse erikseen todistella, mikä valtava merkitys savolaisilla on ollut tämän maan asuttamisessa. Niin se vain taitaa olla, että valtaosa tämänkin pohjalaispojan esivanhemmista taisi vaeltaa Pohjanmaan lakeuksille Savosta käsin.
Suurkiitos teille savonlinnalaiset lämpimästä vastaanotosta. Erityisesti haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä hienoa yhteistä tapahtumaamme.
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat edenneet pitkän matkan 1970-luvun jälkipuoliskolta. 37 vuotta on tämän päivän kulttuuritapahtumalle jo kunnioitettava ikä. Sukututkimuspäivillä on perinteitä, se on selvää. Mutta mikä pitää valtakunnallisen sukututkimustapahtuman elävänä 2010-luvun Suomessa? Onko ympäri maata kiertäminen turhaa?
Varmasti ei ole. Sukututkimuspäivät elävät ihmisistä ja kohtaamisista, oppimisesta ja uuden löytämisen riemusta, ne elävät yhteisestä tekemisestä, yhteisöllisyydestä ja menneiden sukupolvien kunnioituksesta. Niiden varassa ja niiden vuoksi Sukututkimuspäivät kiertää sukututkijoiden keskuudessa jatkossakin eri puolilla Suomea. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat sukututkijoiden Jukolan viesti, meidän hengelliset kesäjuhlamme, ehkä jossain mielessä myös Kalevan kisamme. Sukututkimuspäivistä voi ja saa olla syystäkin ylpeä. Perinne elää ja voi hyvin.
Hyvät sukututkijat,
Niin, perinne elää. Mutta perinteet eivät tämän päivän maailmassa yksin elätä. Ne ovat pohja ja perustus, mutta ne tarvitsevat myös jatkuvaa huolenpitoa, huoltoa, uusimistakin. Paljon on muuttunut Sukututkimuspäivien alkuvuosista, kun sukututkimus alkoi paisua laajempien kansanosien harrastukseksi. Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnan muutosvauhti on kiihtynyt melkein päätähuimaavaksi. Kirjasto-lehdestä huomasin puhuttavan jopa kokonaisen kirjastoaikakauden vaihtumisesta.
Sukututkimuksen puolelta hyvä esimerkki ovat käytännesäännöt: vuoden 2008 käytännesäännöt on jo uusittu, vain viiden vuoden jälkeen. Uunituoreita sukututkimuksen käytännesääntöjä voi muuten hankkia itselleen täältä Suomen Sukututkimusseuran esittelypöydältä.
Mitä on suomalainen sukututkimus tulevina vuosina? Mikä on sukututkijan asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja historian tutkimuksen kentässä? Minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sukututkija tulevaisuudessa kohtaa? Miten parhaiten luodaan apuvälineitä ja lähdeaineistoja tulevaisuuden sukututkimukselle? Miten turvataan ja jatkuvasti parannetaan sukututkimuksen laatua?
Suuria kysymyksiä. Osaan on helpompi vastata, osaan vaikeampi. Näitä kysymyksiä pohtimaan Suomen Sukututkimusseurassa on käynnistetty kokonaisvaltainen strategiaprosessi, jossa Seuran tehtävät ja toiminta käydään läpi perusteellisesti. Oman toiminnan arvostaminen ja arvokkaaksi kokeminen on kaiken tekemisen lähtökohta, mutta samalla omaa tekemistä on pystyttävä tarkastelemaan kriittisestikin. Strategian on tarkoitus valmistua käsiteltäväksi ensi syksyn syyskokoukseen.
Strategian ja siten koko Suomen Sukututkimusseuran toiminnan lähtökohdaksi on otettu hyvän sukututkimuksen edistäminen. Se on ylevä tehtävä, mutta ei missään mielessä helppo. Kuten arvata saattaa, tulevan strategian toimintaohjelmassa korostuu ainakin kaksi asiaa: sukututkimuksen sähköiset apuvälineet ja sukututkimuksen juridinen sääntely.
Koko yhteiskuntamme on kovaa vauhtia sähköistynyt, eikä sukututkimus tee poikkeusta. En tiedä, onko sellaista suomalaista sukututkijaa enää olemassakaan, joka ei jossakin muodossa käyttäisi sähköisiä apuvälineitä. HisKi on ollut sukututkijan tärkeimpiä apuvälineitä 1990-luvulta saakka. Suomen Sukututkimusseuran uudet projektit Suomi-tietokanta – yksi yhteinen suomalaisten henkilöiden sukututkimustietokanta – ja Verkkokirjasto – sukututkimuskirjallisuuden digitointi – ovat vasta työn alla, mutta jo suunnitelmien perusteella voidaan arvioida että molemmissa on rutkasti potentiaalia sukututkimuksen keskeisiksi työkaluiksi. Ensiksi kuitenkin valmistuu uusi verkkosivusto; sitä viimeistellään parasta aikaa.
Yhteiskunnan sähköistymiseen liittyy vahvasti juridinen sääntely. Jostain syystä on tullut tavaksi puhua sukututkimuksesta ja juridiikasta siten, että kysytään kuinka hyvin sukututkijat noudattavat annettuja säädöksiä. On jo vähän kiusallista selittää kerta toisensa jälkeen, että sukututkijat eivät pyri pääsemään käsiksi salaisiksi luokiteltuihin tietoihin, että sukututkijat ovat oikeita asiakkaita, että sukututkijat eivät ole potentiaalisia rikollisia.
Olemme joutuneet ja ehkä myös jossakin määrin itse asettuneet puolustuskannalle, selittämään että kyllä me tiedämme velvollisuutemme ja noudatamme niitä. Ja selittely tekee tietysti syyllisen näköiseksi. Vaikka kaikki sukututkijat eivät olekaan samanlaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan, kokonaisuutena tarkastellen sukututkijat ovat varmasti selvästi keskimääräistä kansalaista valistuneempia näissä asioissa.
Sen sijaan, että asettaisi lähtökohtaisesti sukututkijan kuulustelulampun alle, asiaa voi ja pitääkin tarkastella myös muista näkökulmista. Sukututkimuksella on Suomessa henkilötietolain turvaama erityisasema. Sitä varten on luotu omat erilliset pykälät lakiin. Eivät ne ole maailmat parhaat, mutta vallan kelvolliset. Niin kelvolliset, että kelpaisivat sellaisenaan pohjaksi esimerkiksi EU:n uudelle tietosuoja-asetukselle.
Sukututkimuksella on myös laaja kansan tuki takanaan. Voisi kai luonnehtia niin, että sukututkimuksen yhteiskunnallinen asema on vankka. Kuvaavaa on, mitä tapahtui kun Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen luonnos valmistui. Useat kansanedustajat ja useat mepit lähtivät vaikuttamaan sen puolesta, että sukututkimus ei uuden asetuksen myötä vaikeutuisi. Työ näyttää kantavan toivottua hedelmää. Siitä haluan lausua kaikille asiaan vaikuttaneille lämpimät kiitokset.
Kaikkein vähiten viime vuosina on sukututkimuksen yhteiskuntasuhteiden tiimoilta puhuttu sukututkijoiden oikeuksista. Sukututkimus on lain suoma kansalaisoikeus. Sillä on yhteiskunnallinen tehtävä pyrkiä liittämään nykypäivän ihmiset osaksi pitkää jatkumoa ja osaksi nykyistä yhteisöä. Sukututkimus alleviivaa, että ihminen on kotoisin jostakin, hänellä on juuret ja hänellä on niiden varassa mahdollisuus kasvaa täyteen mittaansa. Se kertoo, että ihmisellä on ympärillään yhteisö, johon hän on linkittynyt lukemattomin sitein, yhteisö johon hänellä pitäisi olla mahdollisuus tukeutua ja yhteisö jonka eteen myös hänen oletetaan antavan oman panoksensa.
Tämä sukututkimuksen yhteiskunnallisen tehtävän äärellä ja sen vuoksi on aivan oikein kysyä, eikö sukututkijalla olekin oikeus saada lain suomia tietoja kohtuullisessa ajassa? Eikö sukututkijan pitäisi voida luottaa siihen, että hänen viranomaiselta ostamansa tiedot ovat oikeellisia?
Vastaus on tietysti kyllä. Ilman muuta. Mutta kuten hyvin tiedämme, nämä oikeudet eivät valitettavasti vielä täysin toteudu. Sukututkijat eivät ole rähisijöitä. Me emme halua vaikeuttaa viranomaisten työtä emmekä ratkoa asioita käräjäsalien kautta. Mutta sukututkija ei voi olla toisen luokan asiakas eikä potentiaalinen rikollinen, vaan harrastukseensa oikeutettu kansalainen, jonka työllä on myös yhteiskunnallinen merkitys.
Sen vuoksi Suomen Sukututkimusseura tekee jatkuvasti työtä viranomaisten sukututkimuspalvelujen kehittämiseksi. Yhteistyö tietosuojavaltuutetun ja arkistolaitoksen kanssa on ollut erinomaisen rakentavaa. Erityisen kiitoksen haluan antaa arkistolaitokselle, joka on esimerkillisellä tavalla ottanut suurimman käyttäjäkuntansa huomioon toiminnassaan. Toivottavasti pääsemme samanlaiseen yhteistyöhön ja yhteiseen näkemykseen kirkkohallituksen kanssa. Neuvottelut kirkkohallituksen kanssa jatkuvat jälleen huhtikuussa.
Arvoisat kuulijat,
Sukututkimus on joskus yksinäistä puurtamista, mutta se on myös yhteispeliä. Sukututkija toimii yhteisöllisyyden keskellä. Me tutkimme yhteisöä, tuomme siitä tietoa yhteisölle – ja olemme itse osa yhteisöä. Suomen Sukututkimusseura on kaikkien suomalaisten sukututkijoiden koti, ja Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät yhteinen vuosittainen päätapahtumamme.
Siispä lämpimästi tervetuloa, 37. kerran. Opitaan, viihdytään ja tavataan vanhoja ja uusia tuttuja.
Kiitos.
Suurkiitos teille savonlinnalaiset lämpimästä vastaanotosta. Erityisesti haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet suunnittelemassa ja toteuttamassa tätä hienoa yhteistä tapahtumaamme.
Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat edenneet pitkän matkan 1970-luvun jälkipuoliskolta. 37 vuotta on tämän päivän kulttuuritapahtumalle jo kunnioitettava ikä. Sukututkimuspäivillä on perinteitä, se on selvää. Mutta mikä pitää valtakunnallisen sukututkimustapahtuman elävänä 2010-luvun Suomessa? Onko ympäri maata kiertäminen turhaa?
Varmasti ei ole. Sukututkimuspäivät elävät ihmisistä ja kohtaamisista, oppimisesta ja uuden löytämisen riemusta, ne elävät yhteisestä tekemisestä, yhteisöllisyydestä ja menneiden sukupolvien kunnioituksesta. Niiden varassa ja niiden vuoksi Sukututkimuspäivät kiertää sukututkijoiden keskuudessa jatkossakin eri puolilla Suomea. Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät ovat sukututkijoiden Jukolan viesti, meidän hengelliset kesäjuhlamme, ehkä jossain mielessä myös Kalevan kisamme. Sukututkimuspäivistä voi ja saa olla syystäkin ylpeä. Perinne elää ja voi hyvin.
Hyvät sukututkijat,
Niin, perinne elää. Mutta perinteet eivät tämän päivän maailmassa yksin elätä. Ne ovat pohja ja perustus, mutta ne tarvitsevat myös jatkuvaa huolenpitoa, huoltoa, uusimistakin. Paljon on muuttunut Sukututkimuspäivien alkuvuosista, kun sukututkimus alkoi paisua laajempien kansanosien harrastukseksi. Viimeisten vuosien aikana yhteiskunnan muutosvauhti on kiihtynyt melkein päätähuimaavaksi. Kirjasto-lehdestä huomasin puhuttavan jopa kokonaisen kirjastoaikakauden vaihtumisesta.
Sukututkimuksen puolelta hyvä esimerkki ovat käytännesäännöt: vuoden 2008 käytännesäännöt on jo uusittu, vain viiden vuoden jälkeen. Uunituoreita sukututkimuksen käytännesääntöjä voi muuten hankkia itselleen täältä Suomen Sukututkimusseuran esittelypöydältä.
Mitä on suomalainen sukututkimus tulevina vuosina? Mikä on sukututkijan asema suomalaisessa yhteiskunnassa ja historian tutkimuksen kentässä? Minkälaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sukututkija tulevaisuudessa kohtaa? Miten parhaiten luodaan apuvälineitä ja lähdeaineistoja tulevaisuuden sukututkimukselle? Miten turvataan ja jatkuvasti parannetaan sukututkimuksen laatua?
Suuria kysymyksiä. Osaan on helpompi vastata, osaan vaikeampi. Näitä kysymyksiä pohtimaan Suomen Sukututkimusseurassa on käynnistetty kokonaisvaltainen strategiaprosessi, jossa Seuran tehtävät ja toiminta käydään läpi perusteellisesti. Oman toiminnan arvostaminen ja arvokkaaksi kokeminen on kaiken tekemisen lähtökohta, mutta samalla omaa tekemistä on pystyttävä tarkastelemaan kriittisestikin. Strategian on tarkoitus valmistua käsiteltäväksi ensi syksyn syyskokoukseen.
Strategian ja siten koko Suomen Sukututkimusseuran toiminnan lähtökohdaksi on otettu hyvän sukututkimuksen edistäminen. Se on ylevä tehtävä, mutta ei missään mielessä helppo. Kuten arvata saattaa, tulevan strategian toimintaohjelmassa korostuu ainakin kaksi asiaa: sukututkimuksen sähköiset apuvälineet ja sukututkimuksen juridinen sääntely.
Koko yhteiskuntamme on kovaa vauhtia sähköistynyt, eikä sukututkimus tee poikkeusta. En tiedä, onko sellaista suomalaista sukututkijaa enää olemassakaan, joka ei jossakin muodossa käyttäisi sähköisiä apuvälineitä. HisKi on ollut sukututkijan tärkeimpiä apuvälineitä 1990-luvulta saakka. Suomen Sukututkimusseuran uudet projektit Suomi-tietokanta – yksi yhteinen suomalaisten henkilöiden sukututkimustietokanta – ja Verkkokirjasto – sukututkimuskirjallisuuden digitointi – ovat vasta työn alla, mutta jo suunnitelmien perusteella voidaan arvioida että molemmissa on rutkasti potentiaalia sukututkimuksen keskeisiksi työkaluiksi. Ensiksi kuitenkin valmistuu uusi verkkosivusto; sitä viimeistellään parasta aikaa.
Yhteiskunnan sähköistymiseen liittyy vahvasti juridinen sääntely. Jostain syystä on tullut tavaksi puhua sukututkimuksesta ja juridiikasta siten, että kysytään kuinka hyvin sukututkijat noudattavat annettuja säädöksiä. On jo vähän kiusallista selittää kerta toisensa jälkeen, että sukututkijat eivät pyri pääsemään käsiksi salaisiksi luokiteltuihin tietoihin, että sukututkijat ovat oikeita asiakkaita, että sukututkijat eivät ole potentiaalisia rikollisia.
Olemme joutuneet ja ehkä myös jossakin määrin itse asettuneet puolustuskannalle, selittämään että kyllä me tiedämme velvollisuutemme ja noudatamme niitä. Ja selittely tekee tietysti syyllisen näköiseksi. Vaikka kaikki sukututkijat eivät olekaan samanlaisia tiedoiltaan ja taidoiltaan, kokonaisuutena tarkastellen sukututkijat ovat varmasti selvästi keskimääräistä kansalaista valistuneempia näissä asioissa.
Sen sijaan, että asettaisi lähtökohtaisesti sukututkijan kuulustelulampun alle, asiaa voi ja pitääkin tarkastella myös muista näkökulmista. Sukututkimuksella on Suomessa henkilötietolain turvaama erityisasema. Sitä varten on luotu omat erilliset pykälät lakiin. Eivät ne ole maailmat parhaat, mutta vallan kelvolliset. Niin kelvolliset, että kelpaisivat sellaisenaan pohjaksi esimerkiksi EU:n uudelle tietosuoja-asetukselle.
Sukututkimuksella on myös laaja kansan tuki takanaan. Voisi kai luonnehtia niin, että sukututkimuksen yhteiskunnallinen asema on vankka. Kuvaavaa on, mitä tapahtui kun Euroopan unionin uuden tietosuoja-asetuksen luonnos valmistui. Useat kansanedustajat ja useat mepit lähtivät vaikuttamaan sen puolesta, että sukututkimus ei uuden asetuksen myötä vaikeutuisi. Työ näyttää kantavan toivottua hedelmää. Siitä haluan lausua kaikille asiaan vaikuttaneille lämpimät kiitokset.
Kaikkein vähiten viime vuosina on sukututkimuksen yhteiskuntasuhteiden tiimoilta puhuttu sukututkijoiden oikeuksista. Sukututkimus on lain suoma kansalaisoikeus. Sillä on yhteiskunnallinen tehtävä pyrkiä liittämään nykypäivän ihmiset osaksi pitkää jatkumoa ja osaksi nykyistä yhteisöä. Sukututkimus alleviivaa, että ihminen on kotoisin jostakin, hänellä on juuret ja hänellä on niiden varassa mahdollisuus kasvaa täyteen mittaansa. Se kertoo, että ihmisellä on ympärillään yhteisö, johon hän on linkittynyt lukemattomin sitein, yhteisö johon hänellä pitäisi olla mahdollisuus tukeutua ja yhteisö jonka eteen myös hänen oletetaan antavan oman panoksensa.
Tämä sukututkimuksen yhteiskunnallisen tehtävän äärellä ja sen vuoksi on aivan oikein kysyä, eikö sukututkijalla olekin oikeus saada lain suomia tietoja kohtuullisessa ajassa? Eikö sukututkijan pitäisi voida luottaa siihen, että hänen viranomaiselta ostamansa tiedot ovat oikeellisia?
Vastaus on tietysti kyllä. Ilman muuta. Mutta kuten hyvin tiedämme, nämä oikeudet eivät valitettavasti vielä täysin toteudu. Sukututkijat eivät ole rähisijöitä. Me emme halua vaikeuttaa viranomaisten työtä emmekä ratkoa asioita käräjäsalien kautta. Mutta sukututkija ei voi olla toisen luokan asiakas eikä potentiaalinen rikollinen, vaan harrastukseensa oikeutettu kansalainen, jonka työllä on myös yhteiskunnallinen merkitys.
Sen vuoksi Suomen Sukututkimusseura tekee jatkuvasti työtä viranomaisten sukututkimuspalvelujen kehittämiseksi. Yhteistyö tietosuojavaltuutetun ja arkistolaitoksen kanssa on ollut erinomaisen rakentavaa. Erityisen kiitoksen haluan antaa arkistolaitokselle, joka on esimerkillisellä tavalla ottanut suurimman käyttäjäkuntansa huomioon toiminnassaan. Toivottavasti pääsemme samanlaiseen yhteistyöhön ja yhteiseen näkemykseen kirkkohallituksen kanssa. Neuvottelut kirkkohallituksen kanssa jatkuvat jälleen huhtikuussa.
Arvoisat kuulijat,
Sukututkimus on joskus yksinäistä puurtamista, mutta se on myös yhteispeliä. Sukututkija toimii yhteisöllisyyden keskellä. Me tutkimme yhteisöä, tuomme siitä tietoa yhteisölle – ja olemme itse osa yhteisöä. Suomen Sukututkimusseura on kaikkien suomalaisten sukututkijoiden koti, ja Valtakunnalliset Sukututkimuspäivät yhteinen vuosittainen päätapahtumamme.
Siispä lämpimästi tervetuloa, 37. kerran. Opitaan, viihdytään ja tavataan vanhoja ja uusia tuttuja.
Kiitos.
Vuoden Sukukirja 2013
Vuoden Sukukirja 2013 valittiin 37. Valtakunnallisilla Sukututkimuspäivillä Savonlinnassa. Suomen Sukututkimusseuran järjestämän Vuoden Sukukirja -kilpailun tavoitteena on ollut nostaa sukukirjojen tasoa ja tehdä niitä tunnetuksi suurelle yleisölle. Vuoden Sukukirja on valittu vuodesta 1991.
Määräaikana Vuoden Sukukirja -kilpailuun lähetettiin 81 teosta, joiden joukossa oli useita tasokkaita sukukirjoja. Sukukirjaraati kiinnitti myönteistä huomiota myös siihen, että ehdokkaiden joukossa oli myös eri painotekniikoilla, kuten esimerkiksi helppokäyttöisellä kuvakirjaohjelmalla tehtyjä sukukirjoja.
Vuoden Sukukirja 2013
Yrjö Varpio, Vasiljeffit: kotkalaisen kauppiasperheen tarina
Professori Yrjö Varpio kertoo 1800-luvun lopulla kauppiaaksi Kotkaan muuttaneen sukunsa varhaisen historian. Sukukirjassa kuvataan kauppiasperheen elämää ruohonjuuritasolla. Samalla se on kuvaus Kotkan teollisuuskaupungin historiasta ja kaupunkilaisten arkielämästä. Teos on myös ajankohtainen, sillä se kertoo maahanmuuttajien sopeutumisesta sekä ortodoksisen vähemmistön asemasta Suomessa.
Traagisiakin piirteitä sisältävä sukukronikka on kirjoitettu mukaansa tempaavasti monipuolisia lähteitä hyväksi käyttäen ja viimeistelty huolella. Visuaalisesti onnistuneen teoksen kuvitus on laadukas ja sen taitto on tehty ilmavasti.
Kunniamaininnat
Raati jakoi lisäksi kaksi kunniamainintaa:
Reijo Pyhälä, Pyhäjoen varrelta Ruotsin suurvaltakauden sotiin: Pyhäkosken Pyhälät (osa I) ja Pirttikosken kylä.
Teos kertoo Pyhäjoen Pirttikosken kylään kuuluneesta Pyhälän talosta ja isäntäsuvusta sekä kylän muista taloista ja suvuista 1600-luvulla. Toisena pääteemana seurataan kylästä otettujen sotamiesten välityksellä miesten sotapolkuja Ruotsin suurvaltasodissa.
Teos kuvaa Pyhäjoen talonpoikaista väestöä ja sen olosuhteita 1600-luvulla poikkeuksellisesta näkökulmasta harvinaisen perusteellisesti ja onnistuneesti. Teos perustuu laajaan lähdeaineistoon, jota on käytetty ammattitaitoisesti.
Para-Hiltunen, Terttu, Haljolaissi Rauma Voiluadolt: Matti Matinpoika Hallion (1791-1851) sukutarina.
Lähinnä perinteisen mallisessa sukukirjassa tarkastellaan ansiokkaasti Rauman Voiluodon vaiheita aina 1500-luvulta alkaen. Varsinaisen pääosan sukukirjassa muodostaa 1800-luvun alkupuolella eläneen voiluotolaisen Matti Hallion jälkipolvien tarinat.
Sukukirja on toteutettu persoonallisesti. Sen taitto on tehty kauniisti ja harmonisesti. Lukijaystävällinen teos sisältää hyvät hakemistot ja esimerkiksi sukuhaarat ovat sukutauluissa selvästi löydettävissä. Käytetyt lähteet on merkitty myös moitteettomasti.
Raati
Vuoden Sukukirja 2013 raatiin kuuluivat Seuran varapuheenjohtaja, FT Jukka Partanen (puheenjohtaja), Seuran hallituksen jäsen Liisa Raatikainen, FM Mariliina Perkko ja FM Kirsti Kesälä-Lundahl.
Määräaikana Vuoden Sukukirja -kilpailuun lähetettiin 81 teosta, joiden joukossa oli useita tasokkaita sukukirjoja. Sukukirjaraati kiinnitti myönteistä huomiota myös siihen, että ehdokkaiden joukossa oli myös eri painotekniikoilla, kuten esimerkiksi helppokäyttöisellä kuvakirjaohjelmalla tehtyjä sukukirjoja.
Vuoden Sukukirja 2013
Yrjö Varpio, Vasiljeffit: kotkalaisen kauppiasperheen tarina
Professori Yrjö Varpio kertoo 1800-luvun lopulla kauppiaaksi Kotkaan muuttaneen sukunsa varhaisen historian. Sukukirjassa kuvataan kauppiasperheen elämää ruohonjuuritasolla. Samalla se on kuvaus Kotkan teollisuuskaupungin historiasta ja kaupunkilaisten arkielämästä. Teos on myös ajankohtainen, sillä se kertoo maahanmuuttajien sopeutumisesta sekä ortodoksisen vähemmistön asemasta Suomessa.
Traagisiakin piirteitä sisältävä sukukronikka on kirjoitettu mukaansa tempaavasti monipuolisia lähteitä hyväksi käyttäen ja viimeistelty huolella. Visuaalisesti onnistuneen teoksen kuvitus on laadukas ja sen taitto on tehty ilmavasti.
Kunniamaininnat
Raati jakoi lisäksi kaksi kunniamainintaa:
Reijo Pyhälä, Pyhäjoen varrelta Ruotsin suurvaltakauden sotiin: Pyhäkosken Pyhälät (osa I) ja Pirttikosken kylä.
Teos kertoo Pyhäjoen Pirttikosken kylään kuuluneesta Pyhälän talosta ja isäntäsuvusta sekä kylän muista taloista ja suvuista 1600-luvulla. Toisena pääteemana seurataan kylästä otettujen sotamiesten välityksellä miesten sotapolkuja Ruotsin suurvaltasodissa.
Teos kuvaa Pyhäjoen talonpoikaista väestöä ja sen olosuhteita 1600-luvulla poikkeuksellisesta näkökulmasta harvinaisen perusteellisesti ja onnistuneesti. Teos perustuu laajaan lähdeaineistoon, jota on käytetty ammattitaitoisesti.
Para-Hiltunen, Terttu, Haljolaissi Rauma Voiluadolt: Matti Matinpoika Hallion (1791-1851) sukutarina.
Lähinnä perinteisen mallisessa sukukirjassa tarkastellaan ansiokkaasti Rauman Voiluodon vaiheita aina 1500-luvulta alkaen. Varsinaisen pääosan sukukirjassa muodostaa 1800-luvun alkupuolella eläneen voiluotolaisen Matti Hallion jälkipolvien tarinat.
Sukukirja on toteutettu persoonallisesti. Sen taitto on tehty kauniisti ja harmonisesti. Lukijaystävällinen teos sisältää hyvät hakemistot ja esimerkiksi sukuhaarat ovat sukutauluissa selvästi löydettävissä. Käytetyt lähteet on merkitty myös moitteettomasti.
Raati
Vuoden Sukukirja 2013 raatiin kuuluivat Seuran varapuheenjohtaja, FT Jukka Partanen (puheenjohtaja), Seuran hallituksen jäsen Liisa Raatikainen, FM Mariliina Perkko ja FM Kirsti Kesälä-Lundahl.
torstai 13. maaliskuuta 2014
Kirjaston kevään ohjelmaa
Valtakunnallisia sukututkimuspäiviä vietetään tänä viikonloppuna 14.–16.3.2014 Savonlinnassa. Seuran kirjasto
on mukana päivillä. Vuoden sukukirja 2013 -kilpailun tulokset
julkistetaan lauantain avajaisissa ja kilpailun kirjat ovat esillä
päivien näyttelyssä lauantaina ja sunnuntaina. Myynnissä on myös
antikvaarista kirjallisuutta. Nähdään Savonlinnassa!
-----------------------------
Menetetyt apteekit - ongelmia etsimässä 25.3.
Apteekkineuvos Marcus Olli on Seuran kirjaston (Liisankatu 16 A, Helsinki) vieraana kirjailijatapaamisessa tiistaina 25.3. klo 17–18. Marcus Ollin kirja Menetetyt apteekit. Luovutetun alueen lääkehuolto keskiajalta vuoteen 1945 (2010) on ostettavissa tässä tilaisuudessa edulliseen hintaan 20 €.
Tervetuloa kyselemään ja keskustelemaan apteekeista ja apteekkareista!
------------------------------
Sukututkimusneuvontaa lauantaina 12.4.
Seuran kirjasto (Liisankatu 16 A, Helsinki) on avoinna lauantaina 12.4. klo 11–15. Henkilökohtaista sukututkimusneuvontaa klo 12–14 aloitteleville sukututkijoille, neuvojina Paula Karlsson ja Pirkko Liskola. Tervetuloa!
-------------------------------
Teemailta Tieteiden talolla 15.4.
Genos-lehden toimituskunnan jäsen, Ruotusotilaiden tutkiminen -oppaan kirjoittaja FM Heikki Vuorimies puhuu Ruotsin vallan ajan rykmenttien päällystön tutkimisesta tiistaina 15.4. klo18–20 Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki). Saliin 404 mahtuu 40 ensimmäistä. Tervetuloa!
-----------------------------
Menetetyt apteekit - ongelmia etsimässä 25.3.
Apteekkineuvos Marcus Olli on Seuran kirjaston (Liisankatu 16 A, Helsinki) vieraana kirjailijatapaamisessa tiistaina 25.3. klo 17–18. Marcus Ollin kirja Menetetyt apteekit. Luovutetun alueen lääkehuolto keskiajalta vuoteen 1945 (2010) on ostettavissa tässä tilaisuudessa edulliseen hintaan 20 €.
Tervetuloa kyselemään ja keskustelemaan apteekeista ja apteekkareista!
------------------------------
Sukututkimusneuvontaa lauantaina 12.4.
Seuran kirjasto (Liisankatu 16 A, Helsinki) on avoinna lauantaina 12.4. klo 11–15. Henkilökohtaista sukututkimusneuvontaa klo 12–14 aloitteleville sukututkijoille, neuvojina Paula Karlsson ja Pirkko Liskola. Tervetuloa!
-------------------------------
Teemailta Tieteiden talolla 15.4.
Genos-lehden toimituskunnan jäsen, Ruotusotilaiden tutkiminen -oppaan kirjoittaja FM Heikki Vuorimies puhuu Ruotsin vallan ajan rykmenttien päällystön tutkimisesta tiistaina 15.4. klo18–20 Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki). Saliin 404 mahtuu 40 ensimmäistä. Tervetuloa!
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Kirjasto avoinna lauantaina 8.3.
Seuran kirjasto (Liisankatu 16 A, Helsinki) on avoinna lauantaina 8.3.
klo 11–15.
Tarjolla on henkilökohtaista sukututkimusneuvontaa klo 12–14. Neuvonta on tarkoittettu lähinnä aloitteleville sukututkijoille, neuvojana Tuula Kupari.
Tervetuloa!
Tarjolla on henkilökohtaista sukututkimusneuvontaa klo 12–14. Neuvonta on tarkoittettu lähinnä aloitteleville sukututkijoille, neuvojana Tuula Kupari.
Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)