Filosofian maisteri Ulla Koskisen historian alaan kuuluva väitöskirja Hyvien miesten valtakunta: Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa tarkastetaan lauantaina 3.12.2011 klo 12 Tampereen yliopistossa (Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1100, Kanslerinrinne 1). Vastaväittäjänä on professori Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto). Kustoksena toimii professori Pertti Haapala. väitöskirja ilmestyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sarjassa Bibliotheca Historica 132.
Ulla Koskinen on Suomen Sukututkimusseuran tutkijajäsen ja aikakauskirja Genoksen toimitusneuvoston jäsen.
LEHDISTÖTIEDOTE
Miten hallintoa hoidettiin 1500-luvun Suomessa ja Ruotsissa? Arvid Henrikinpoika Tawastin (n. 1540–99) laajasta kirjeenvaihdosta hahmottuu kuninkaan luottamustehtävistä huolehtineen aatelin toiminta- ja vuorovaikutuskulttuuri, jossa sosiaaliset suhteet, henkilökohtaiset verkostot ja epäviralliset vaikutuskanavat olivat merkittävällä sijalla. Ylhäältä annettujen pikkutarkkojen määräysten sijaan hallinnollista toimintaa ohjasi usein luova reagointi vaihteleviin olosuhteisiin. Aatelismiehet hoitivat limittäin ja rinnakkain sotilas- ja siviilihallinnon tehtäviä, huolehtivat maaomaisuudestaan, suhdeverkostostaan ja ylläpitivät asemanmukaista elämäntapaa.
Tutkimus perustuu Hämeessä asuneen aatelismiehen yksityiseen kirjeenvaihtoon toisten aatelisten, perheenjäsenten, palvelijoiden, kauppiaiden, paikallishallinnon viranhaltijoiden ja kuninkaan kanssa. Hallinnon, sodan ja yksityisen elämänpiirin asioita käsiteltiin ja hoidettiin kirjeitse erottelematta, joten kirjeenvaihto soveltuu hyvin aatelismiehen elämänpiirin kokonaisvaltaiseen tarkasteluun, kuitenkin painopisteen ollessa kuninkaalta saatujen tehtävien hoitamisessa.
Tutkimus jakaantuu kahteen pääosaan. Ensimmäisessä keskitytään kirjeenvaihtoon: minkä sääntöjen puitteissa kirjeitä kirjoitettiin ja mitä niiden perusteella voidaan päätellä 1500-luvun yhteiskunnasta, sen valtasuhteista, normeista, ihanteista ja näillä käydystä pelistä? Kirjeenvaihto näyttäytyy neutraalin tiedonvälityksen sijasta moniulotteisena viestintäprosessina, jossa oli mahdollista manipuloida ja vaikuttaa vastapuoleen ihanteisiin vetoamalla.
Toinen osa käsittelee sosiaalisia suhteita. Siinä kuvataan aatelismies verkostonsa jäsenenä ystävineen, aatelisveljineen ja kaukaisempine kontakteineen. Huomion kohteena on erityisesti verkoston toiminta. Mitä apua ja tukea Arvid Henrikinpoika Tawast sai eri tahoilta ja miten hän hyödynsi suhteitaan? Vastausta haetaan kysymykseen, miten merkityksellisiä verkostot loppujen lopuksi hallinnossa olivat. Sosiaaliset suhteet asetetaan puitteisiinsa tarkastelemalla vallanjakoa valtakunnan sisällä ja aatelin erityisasemaa siinä sekä käytännön olosuhteiden, kuten suurten välimatkojen, asettamia ehtoja vallankäytölle. Keskeiseksi kysymykseksi nousee hallinnossa toimineiden aatelismiesten omatoimisuus, siihen johtaneet syyt ja keinot sen ylläpitämiseksi. Hallinnon käytännön toteutus oli huomattavassa ristiriidassa jatkuvasti toistettuun ihanteeseen siitä, että kuninkaalla oli kaikki valta.
Väitöskirjatutkimuksen tärkeimmäksi teemaksi nousee ystävyyden ja vastavuoroisuuden kulttuurin merkitys yhteiskunnassa, jonka ”viralliset” instituutiot eivät olleet kaikenkattavia ja jossa ei ollut tarkkaa keskusvallan kontrollia. Toisiaan “hyviksi miehiksi” kutsuneiden aatelisten kirjeissä vallitsi ystävyyden ja veljeyden retoriikka, joka korosti henkilökohtaisia, tasa-arvoisia ja solidaarisia suhteita oman ryhmän sisällä vastakohtana hierarkisille valtasuhteille. Ystävyyden ja veljeyden julistukset loivat ja vahvistivat sosiaalisia verkostoja, joiden puitteissa myös hallinnollinen vuorovaikutus sujui. Niitä voitiin myös käyttää avunantoon velvoittavina argumentteina sekä yksityisissä että hallinnollisissa asioissa. Ystävyyden ja kunnian sääntöjen avulla yhteiskuntaan luotiin järjestystä ja ennakoitavuutta, joita valtiovalta ei voinut taata.
Toinen pääteema on erilaisten ulkoisten olosuhteiden kuten liikenneyhteyksien, vuodenajan ja tiedonkulun hitauden merkitys. Niitä ei voinut hallita eikä niiden vaikutusta aina ennakoida, ja ne vaikuttivat olennaisesti saatavilla olevan tiedon määrään. Pitkän tähtäimen suunnitelmien laatiminen oli usein mahdotonta. Toimiva ja nopeasti aktivoitavissa oleva sosiaalinen verkosto oli näissä oloissa tärkeä. Vaikka asioiden kulkua ei voinut ennakoida, voi laskea sen varaan, että tilanteessa kuin tilanteessa oli saatavissa apua tarvittavalta suunnalta. Niin pystyi luovimaan olosuhteiden asettamissa puitteissa.
Hitaan tiedonkulun ja muuttuvien olosuhteiden vuoksi keskusvallan oli annettava viranhaltijoille melko vapaat kädet toteuttaa käskyjä järkevällä tavalla. Väistämättömänä seurauksena heillä oli myös mahdollisuus ajaa omia etujaan verkostojensa avulla ja koettaa kätkeä toimensa keskusvallan silmiltä. Vaikka teoriassa kuninkaalla oli kaikki päätösvalta, hän oli riippuvainen paikallistasolla toimivista verkostoista eikä voinut kontrolloida niitä tehokkaasti. Arvid Tawastin kirjeenvaihto avaa näkymän hallintomiesten arkeen, joka ei kulunut ylhäältä annettuja määräyksiä sanatarkasti noudattaen, vaan jatkuvassa vastavuoroisessa neuvottelussa, jossa herruus- ja ystävyyssuhteilla, tiedonkululla ja olosuhteiden pakolla oli suuri merkitys. Etukäteen ei voinut koskaan varmuudella tietää, kuinka asiat lopulta kääntyvät.
